Näin terveysmisinformaatio yritetään saada näyttämään uskottavalta

Vauvat
Kirjoittaja: Lääkäriliiga .

Elämme tietotulvan aikaa. Verkossa markkinoidaan hoitoja, joiden väitetään ylläpitävän terveyttä tai tukevan vauvan normaalia kehitystä, jopa ehkäisevän myöhempiä oppimis- ja keskittymisvaikeuksia. Jokainen haluaa olla paras mahdollinen vanhempi vauvalleen. Kun vauva itkee tai on levoton, mieli kysyy helposti: teenkö jotain väärin ja mikä auttaisi?

Apua haetaan usein netistä, jossa leviää monenlaisia vakuuttavan tuntuisia terveysväitteitä. Kaikki ei kuitenkaan ole luotettavaa tietoa. Monien vauvoille tarjottavien hoitojen tehosta puhutaan usein ylimitoitetusti, ja markkinointi voi lisätä vanhemman ahdistusta, syyllisyyttä sekä painetta ostaa palveluita.

Jotta tietotulvassa olisi helpompi tunnistaa terveysmisinformaatio, nostamme esiin kuusi tavallista tapaa, joilla väitteet pyritään saamaan näyttämään tieteellisiltä.

  • Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tuomita hoitojen käyttäjiä, tai ketään muutakaan, vaan nostaa esiin ylimitoitettuja puheita, joilla yritetään luoda tarve ostaa erilaisia terveyspalveluja. Monet lupaukset nojaavat anekdootteihin ja myyntipuheisiin, eivät tutkimusnäyttöön, vaikka näin annettaisiin ymmärtää.

  1. Tutkimuksiin vetoaminen

Terveysmisinformaatiota perustellaan usein vetoamalla tutkimuksiin ja väittämällä, että kriitikot eivät ymmärrä niitä tai ovat perehtyneet huonosti. Yksittäinen julkaisu ei silti ole luotettava näyttö. Tieteellisten artikkeleiden lukeminen ja tulkinta on oma taitonsa; ilman siihen liittyvää koulutusta alkuperäistutkimusten arviointi on vaikeaa, mikä tekee väärintulkinnoista tavallisia. Tutkimuksia jaetaan hyvässä uskossa, mutta menetelmäongelmat jäävät helposti huomaamatta. Aina ei myöskään tiedosteta, ettei oma osaaminen välttämättä riitä tutkimustiedon luotettavaan arviointiin.

Tyypillisiä ongelmia:

  • Tapauskertomukset ja pienet sarjat (esim. 5–50 potilasta), usein ilman vertailuryhmää → näistä ei voi päätellä hoidon tehoa; korkeintaan, että jotain on joskus kokeiltu.

  • Vertailuryhmän puute → hoidon vaikutusta ei voi erottaa luonnollisesta vaihtelusta, ajan kulumisesta tai muista tekijöistä. Etenkin vauvoilla on paljon erilaisia kasvuun ja kehitykseen liittyviä ilmiöitä, jotka väistyvät kasvun myötä.

  • Tieteisen näköinen, mutta sisällöltään ontto → väitteet nojaavat uskomuksiin, jotka eivät ole mitattavia tai ovat ristiriidassa tunnetun anatomian ja fysiologian kanssa.

    • Aivo-selkäydinnesteen rytmin väitetään olevan tunnistettavissa ja “tasapainotettavissa” kallon luiden läpi pitämällä käsiä kevyesti pään päällä (kraniaalihoidot/osteopatia).

    • Koululaisella väitetään olevan “aktiivisia primitiivirefleksejä”, jotka voidaan “tunnistaa” ja “sammuttaa” erityishoidolla, vaikka väite ei perustu tunnettuun hermoston toimintaan (refleksivalmennus).

    • Ukkovarvasta painamalla väitetään voitavan “aistia” ja “tasapainottavan” sisäelinten verenkiertoa ja toimintaa (vyöhyketerapia).

“Uskomushoitoja puolustetaan usein sanomalla, että “tutkimuksia on” ja että kriitikot eivät ymmärrä tai ole riittävästi perehtyneitä. Yksittäinen julkaisu ei kuitenkaan vielä ole sama kuin luotettava näyttö.
”

2. “Aiheesta on kirjoitettu kirja”

Hoitoväitteitä perustellaan joskus näin: “aiheesta on lääkärin (tai asiantuntijan) kirjoittama kirja.” Kirja ei kuitenkaan ole tieteellinen julkaisu. Kuka tahansa voi kirjoittaa teoksen kokemuksistaan tai näkemyksistään, eikä se tee sisällöstä tutkimusnäyttöön perustuvaa. Tieteessä väitteet arvioidaan vertaisarvioinnissa: tutkimus lähetetään tieteelliseen lehteen, jossa riippumattomat asiantuntijat tarkistavat menetelmät, aineiston ja johtopäätökset ennen hyväksyntää. Kokemus voi inspiroida tutkimusta, mutta hoitoväitteet edellyttävät vertaisarvioitua näyttöä, eivät pelkkää henkilökohtaista kertomusta.

Jos perusteluna on kirja, katso myös tekijän tausta: onko hänellä asiaan liittyvää koulutusta ja onko hänellä vertaisarvioituja julkaisuja aiheesta. Mitä lähteitä kirjassa käytetään?

3. “Uusi ja kehittyvä tieteenala”

Usein väitetään, että kyse on “uudesta ja kehittyvästä tieteenalasta”, joka tarvitsee vain aikaa ja lisää tutkimusta. Monet kritiikin kohteena olevat hoitokäytännöt ovat kuitenkin olleet olemassa vuosikymmeniä, osa jo 1800-luvulla, ja niistä on tehty useita tieteellisiä julkaisuja.

  • primitiiviheijasteiden “sammuttamishoidot”: 1970–1980-luvuilla

  • kraniosakraaliterapian nykyinen muoto (Upledger): 1970-luku

  • osteopatian juuret (A. T. Still): 1800-luvun loppu

  • vyöhyketerapian moderni muoto (Eunice Ingham): 1930-luku

Tieteessä 40–150 vuotta on pitkä aika. Samaan ajanjaksoon lääketiede on muuttunut dramaattisesti: 1970-luvulla hyvin ennenaikaisesti syntyneistä lapsista vain harva selvisi; nykyään hoidetaan alle kilon painoisia keskosia, jotka kasvavat terveiksi. Rokotukset ovat hävittäneet kokonaisia tauteja, ja genomi- ja molekyylilääketiede ovat lisänneet ymmärrystä sairauksien syistä ja mahdollisista hoidoista.

Jos “uusi tieteenala” ei vuosikymmenissä tuota luotettavaa näyttöä, muuta käytäntöjään tai hylkää virheellisiä käsityksiään, kyse on pikemminkin uskomusjärjestelmästä kuin tieteestä. Tiede etenee korjaamalla omat virheensä; pseudotiede pysyy paikallaan, koska se ei luovu virheellisistä lähtöoletuksistaan.

“Tieteessä 40–150 vuotta on pitkä aika. Jos “uusi tieteenala” ei vuosikymmenissä kykene tuottamaan luotettavaa näyttöä, muuttamaan käytäntöjään tai hylkäämään virheellisiä käsityksiään, kyse ei ole tieteestä vaan uskomusjärjestelmästä. ”

4. “Hoito on perinteinen ja vanha”

Monesti hoitoa puolustetaan sillä, että se on “perinteinen” ja ollut käytössä vuosisatoja. Perinne ei kuitenkaan ole tehon mittari. Useimmiten se kertoo vain siitä, että aiemmin parempia vaihtoehtoja ei tunnettu. Kun tiede on kehittynyt tehottomista ja haitallisista käytännöistä on luovuttu.

Kuka haluaisi hoitaa keuhkokuumeensa kuten 200 vuotta sitten: suoneniskennällä? Aikana, jolloin mikrobeista ei tunnettu eikä antibiootteja ollut, tämä “perinteinen” hoito oli käytössä vaikka se todellisuudessa lisäsi kuolleisuutta verrattuna hoitamatta jättämiseen.

Perinnehoidoista jäävät herkimmin elämään ne, jotka eivät aiheuta suoraa vaaraa. Välillisiä haittoja voi silti tulla, kuten hoidon viivästyminen, turhat kulut tai lisääntynyt huoli ja ahdistus. Jos perinnehoidon teho tieteellisesti todistetaan, siirtyy se osaksi lääketiedettä.

“Kuka haluaisi hoidattaa omaansa tai lapsensa keuhkokuumetta 200 vuotta vanhoin “lääketieteellisin” keinoin eli suoneniskennällä? ”

5. Lääketiede hoitaa oiretta, eikä “juurisyytä”

Terveysmisinformaatiossa toistetaan usein väitettä, että lääketieteessä “hoidetaan vain oireita”, kun taas jonkin uskomushoidon väitetään kohdistuvan “juurisyyhyn”. Tämä on virheellinen väite. Lääketieteen pyrkimys on nimenomaan juurisyiden eli patofysiologian tunnistaminen ja ymmärtäminen, usein solutasolta geenitasolle asti.

Esimerkki. Kun selvisi, että osassa leukemioista taustalla on Philadelphia-kromosomi, joka synnyttää syöpää ajavan BCR–ABL1-fuusiogeenin, kehitettiin lääkkeitä, jotka estävät tämän ajurin toimintaa. Tämän oivalluksen ansiosta Philadelphia-positiivisten leukemioiden ennuste on parantunut merkittävästi, hoito voidaan kohdentaa täsmällisemmin ja usein myös vähemmillä haitoilla.

“Lääketiede etsii syitä ja kehittää hoitoja biologian ja tutkitun tiedon varassa, ei mystiikan avulla.”
— Quote Source

6. “Entä lääketeollisuus, eikö se tavoittele voittoa?”

“Entä lääketeollisuus?” on klassinen argumentaatiovirhe. Kyse on whataboutismista: huomio siirretään pois alkuperäisestä aiheesta (esim. kritisoidun hoidon väitteistä) osoittamalla toisen osapuolen virheitä tai motiiveja.

Kyllä, lääketeollisuuden tavoite on tehdä voittoa. Markkinoille pääsy edellyttää silti näyttöä tehosta ja turvallisuudesta juuri kyseiseen käyttöaiheeseen, mikä varmistetaan sääntelyn kautta (vaiheen I–III -tutkimukset, vertaisarviointi, viranomaishyväksyntä) ja jälkiseurannalla (haittavaikutusrekisterit, vaiheen IV -tutkimukset). Nämä “jarrut” ovat potilasturvallisuuden kannalta vain ja ainoastaan hyvä asia.

Esimerkkejä lääkkeistä, jotka ovat lisänneet terveyttä ja elinvuosia:

  • Antibiootit vakavien infektioiden hoidossa

  • Solunsalpaajat ja täsmälääkkeet syövissä

  • HIV-lääkitys, joka muutti taudin krooniseksi hoidettavaksi

On myös hyvä muistaa, että lääketiede ei ole sama kuin lääketeollisuus. Lääketieteessä hoito ei läheskään aina tarkoita lääkettä: käytössä on paljon muitakin keinoja, ja esimerkiksi vauvojen ongelmissa lääkkeille ei usein ole lainkaan sijaa.

Terveysmisinformaatio: Uskottavalta näyttävää, heikosti valvottua

Hyvinvointimarkkina on suuri ja jatkuvasti kasvava. Toisin kuin lääkkeissä, hyvinvointituotteilta ja -palveluilta ei yleensä vaadita etukäteen näyttöä tehosta, mikä avaa tilaa liioitelluille väitteille. Suomessa hyvinvointipalveluiden valvonta ja haittaseuranta ovat vähäisiä ja pirstaleisia. Vastuukysymykset mahdollisista haitoista ovat usein epäselviä, ja haitat jäävät viime kädessä usein kuluttajan, pahimmillaan vauvan, kannettaviksi. Siksi vanhempien kriittinen lukutaito on tärkeämpää kuin koskaan. On täysin ymmärrettävää haluta kokeilla erilaisia palveluja, ja jokainen tekee omat valintansa. Parempi ymmärrys voi kuitenkin säästää ahdistukselta, turhalta rahan- ja ajankäytöltä sekä paineelta jatkaa hoitoja, jos niistä ei ole apua. Ja jos vauva ei viihdy käsittelyssä tai alkaa itkeä, se ei tarkoita, että hänessä olisi “syntymäjumeja” tai muuta hoitoa vaativaa vikaa.

Kirjoittaja:

Lotta Immeli , LT, lastentautien erikoislääkäri, yliopistotutkija HUS, Helsingin yliopisto

Lääkäriliiga .
Edellinen

Imetysmyytit. Osa 2. “Jumi”
Seuraava

Raskaudenaikainen rokotus suojaa sekä äitiä että vauvaa