Imetysmyytit. Osa 2. “Jumi”
Vauvan imetysongelman taustalla on usein vauvan kehon “jumi”, “kireys” tai “syntymätrauma”: totta vai tarua?
Monesti kuulee vauvan imetysvaikeuksia selitettävän kehon “jumilla”, “kireydellä” tai “syntymätraumalla”. Väitteitä leviää erityisesti sosiaalisessa mediassa, mutta tutkimusnäyttö ei tue tätä selitystä yleisenä syynä, eikä väite perustu vallitsevaan tietämykseen vauvan kehon toiminnasta ja kehityksestä. Tässä kirjoituksessa avaamme, millaisia todellisia (mutta harvinaisia) traumoja tai vammoja voi olla imetyshaasteiden taustalla sekä miten ja miksi vauvan jäntevyys ja asento voivat vaikuttaa syömiseen.
Jos imetyksen tai syömisen kanssa on haasteita, tässä kirjoituksessa käymme läpi, mistä voi olla kyse ja mistä saa apua.
Miksi puhe “jumista” ja “kireydestä” on harhaanjohtavaa?
Termit “jumi” ja “kireys” eivät pohjaa tutkittuun tietoon vauvoista, vaan ovat epätieteellisiä. Ne on lainattu aikuisen kehokokemuksista (kuten “niskajumi”, “stressiperäinen lihasjännitys” ja “lihaskireydet”), eivätkä ne kuvaa tarkoituksenmukaisesti vauvan kehittyvää hermostoa ja lihaksistoa. Vauva ei ole “pieni aikuinen”.
Vaikka ihmisen kehon perusrakenne on sama, vauvan elimistö kasvaa ja kehittyy, eikä vauvoilla esiinny samoja sairauksia ja vaivoja kuin aikuisilla. Aikuisten hoitokäytäntöjä ei siksi voida sellaisenaan soveltaa vauvoihin ja lapsiin, vaan tarvitaan erityisosaamista ja ymmärrystä heidän kehityksellisistä erityispiirteistään.
Vauvoista puhuttaessa käytetään käsitettä lihasjäntevyys (tonus), eli lihasten valmiustila liikkeeseen. Tonus vaihtelee yksilöllisesti ja siihen vaikuttaa moni tekijä, eikä vaihtelu sellaisenaan ole hoitoa vaativa ongelma. Jos lihasjäntevyyteen tai liikkeisiin liittyy huolta, arvio kuuluu lastenneurologille tai lastenlääkärille, joka yhdessä lastenfysioterapeutin kanssa arvioi tilanteen, pohtii mahdollisia syitä, antaa perheelle ohjausta ja järjestää tarvittaessa seurannan.
“Valtaosassa imetysongelmia taustalla ei ole vammaa, eikä niin sanottuja “jumeja” ole olemassa. Usein kyse on ohimenevistä, kehitykseen liittyvistä haasteista, joihin on saatavilla apua.”
Todelliset, mutta harvinaiset syntymään liittyvät vammat
Harvinaisissa tilanteissa syntymä voi aiheuttaa vamman, joka vaikuttaa syömiseen esimerkiksi kivun tai sopivan asennon löytämisen kautta. Tällaisia voivat olla:
solisluun tai muun luun murtuma
olkahermopunoksen venytysvamma
synnynnäinen torticollis (kierrekaula)
Jos tällaista epäillään, arvio kuuluu terveydenhuoltoon ja usein erikoissairaanhoitoon. Seuranta tehdään fysioterapeutin ja lääkärin yhteistyönä.
Luunmurtumat paranevat yleensä nopeasti ja kipu helpottaa nopeasti toipumisen myötä.
Olkahermopunoksen venytysvammoissa järjestetään aina seuranta.
Torticollis vaatii sekin usein seurantaa; lisäksi on tärkeää, että perhe saa selkeät kotiohjeet, joiden avulla tilanne yleensä korjaantuu ajan kanssa.
Lisäksi jotkin harvinaiset neurologiset sairaudet tai oireyhtymät voivat vaikuttaa vauvan lihasjänteyteen ja aiheuttaa imemisen ja syömisen haasteita.
Usein kyse on asennosta, ei “jumista”
Valtaosassa imetysongelmia taustalla ei ole vammaa, eikä niin sanottuja "jumeja" ole olemassa. Usein kyse on ohimenevistä, kehitykseen liittyvistä haasteista. Vastasyntynyt ei vielä hallitse asentoaan, joten hän tarvitsee aluksi syömistilanteissa riittävää tukea. On myös tavallista, että pienellä vauvalla esiintyy yksipuolisia ja epäsymmetrisiä asentoja ja liikemalleja, kunnes keskilinja ja symmetria vahvistuvat yleensä noin neljän kuukauden iässä. Alkuvaiheessa monet liikkeet ovat refleksinomaisia. Kun tahdonalainen liike kehittyy, varhaiset synnynnäiset refleksit väistyvät: esimerkiksi imeminen muuttuu refleksistä tahdonalaiseksi yleensä noin kahden kuukauden iässä. Lisäksi syömistilanteissa vauvan täytyy kyetä rytmittämään imemistä, nielemistä ja hengittämistä, mikä edellyttää hermoston ja lihasten tarkkaa yhteistyötä. Esimerkiksi ennenaikaisena syntyneet vauvat saattavat tarvita korostetusti syöttäjän tukea ja rytmitysapua.
Kun syömisasento on vauvan kannalta epävakaa, vauva voi olla levoton rinnalla, saada “rintaraivareita”, irrottaa otettaan tai syödä tehottomasti. Epävakaassa, kiertyneessä tai ojentuneessa asennossa, pään, niskan, leuan lihasten ja kielen yhteistyö häiriintyy, mikä voi vaikeuttaa myös imun ja nielemisen koordinaatiota.
Asiaa voi havainnollistaa kokeilemalla itse juomista pää selvästi kiertyneenä sivulle tai kallistuneena vahvasti taaksepäin: suu kyllä aukeaa, mutta imu tai juominen muuttuu yllättävän hankaliksi.
Syöminen on vuorovaikutusta
Syömiseen vaikuttavat monet asiat, erityisesti vauvan vireystila sekä kulloinenkin jaksaminen ja sietokyky. Imu saattaa jossain kohtaa päivää sujua kuin itsestään ja toisessa tilanteessa vaatia enemmän asennon vaihtelua, taukoa tai rytmitystä – sekä vauvalta että vanhemmalta.
Vireystilaan vaikuttavat muun muassa unen määrä ja laatu, vuorokausirytmi, nälkä ja jano, mieliala, tunnetila sekä aistiärsykkeet, kuten valo, äänet ja ympäristön rauhallisuus. Myös vanhemman vireystila vaikuttaa: miten juuri nyt jaksaa ja pystyy vastaamaan vauvan tarpeisiin.
On tavallista, että vauva syö eri määriä eri kerroilla. Välillä syöminen kestää pidempään, välillä vähemmän aikaa. Jos vauva voi hyvin, kasvaa ja on tyytyväinen, häntä ei tarvitse yrittää syöttää tiettyä määrää tai tiettyinä aikoina. Vauvaa ei voi, eikä tule, pakottaa syömään. Rauha, läsnäolo ja vauvan viestien seuraaminen vievät pidemmälle kuin kiire tai tuputtaminen.
“Imetys on herkkä vuorovaikutustilanne. Usein ei tarvita ihmetemppuja, vaan pieniä yksilöllisiä säätöjä ja rauhaa: kun vauvan asentoa tuetaan ja vakautetaan, syömistilanteet usein helpottavat.”
Imetysasennon hienosäätöä: vakaus, tuki ja rauha
Perheet voivat tarvita ohjausta vauvan käsittelyyn sekä vakaan, toimivan imetysasennon löytämiseen. Usein pienet säädöt auttavat: tuo vauva lähelle rintaa, tue vartalo linjaan (pää–niska–selkä samassa linjassa) ja säädä kulmaa ja otetta rauhassa. Vauvan viestejä kannattaa tarkkailla ja antaa vauvalle aikaa hakea sopivaa otetta rinnalla rauhassa, jotta vauvan luontaiset imemis- ja hakeutumisrefleksit ehtivät käynnistyä ja toimia.
Jos esimerkiksi “optimaalisen imuotteen” etsimiseksi vauvaa päädytään irrottamaan toistuvasti rinnalta, voi lopputulos olla päinvastainen kuin toivottu: vauva hermostuu ja turhautuu, jolloin syömistilanne kuormittuu entisestään. Lisäksi äidin rinnanpäät voivat altistua ristivedolle, vaurioille ja kivulle. Kun vakaata, mahdollisimman kivutonta imetysasentoa haetaan rauhassa ja vauva on riittävän lähellä, jokainen vauvan imu vetää rintakudosta hieman lisää vauvan suuhun ja rinnanpää asettuu syvemmälle. Tällöin rinnanpäähän kohdistuva veto yleensä vähenee ja vaurioiden sekä kivun riski pienenee.
Jokainen vauva ja imettävä vanhempi on yksilöllinen. Kärsivällisyys, rauhallinen kokeilu ja harjoittelu auttavat löytämään yksilöllisesti sopivan, vakaan asennon, joka on sekä vauvalle että vanhemmalle mukava.
📹 Katso video: Imetysasiantuntijoiden ja -tutkijoiden lyhyt video kokoaa nykytietämyksen siitä, mitä asennon tuessa kannattaa huomioida ja miten voit edetä kotona askel askeleelta.
Vauva kasvaa nopeasti, joten mittasuhteet muuttuvat: se, mikä aluksi oli mutkatonta, voi pian vaatia uutta asettelua. Myös suun koko suhteessa nänniin vaikuttaa siihen, miten rinta asettuu vauvan suuhun. Lisäksi vauvan kehittyessä hänen liikkeidensä hallinta paranee, mikä vaikuttaa usein myös imetysasentoon ja siihen, miten vauva tarttuu rintaan.
“📱 Syömishetkistä on hyvä hetki jättää puhelin ja muut älylaitteet sivuun, läsnäolo ja katsekontakti vahvistavat vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta, ja vauva oppii pian tunnistamaan ruokailun yhteydessä hoivaavan katseen ja äänen.”
Vauvan kehitys rakentuu arjen pienissä hetkissä
Vauvan kehitystä tukee parhaiten tavallinen, lempeä vuorovaikutus arkisessa hoivassa: syöminen, sylissä pitäminen, asentojen vaihtelu, vaipanvaihdot, jutustelu, äänet ja katseet. Näitä tavallisessa arjessa jatkuvasti toistuvia hetkiä ei voi ulkoistaa eikä korvata millään hoidoilla tai tempuilla. Jokainen vanhempi oppii tunnistamaan oman vauvansa viestit ja löytämään juuri heille sopivat tavat olla yhdessä. Luottamus omaan vanhemmuuteen kasvaa vähitellen tekemällä ja kokeilemalla.
Jos jokin vauvan kasvussa tai kehityksessä huolettaa, kysy asiasta omassa neuvolassa. Neuvolan terveydenhoitaja voi tarvittaessa ohjata eteenpäin ja konsultoida asiantuntijoita, kuten lääkäriä, lastenfysioterapeuttia tai puheterapeuttia, jotta perhe saa oikeanlaista tukea oikeaan aikaan.
“Vanhemman minäpystyvyys kasvaa pienistä onnistumisista, rohkaisusta ja riittävästä tuesta. Arkiset hoivahetket, katseet, kosketus, sylittely ja yhdessä oleminen, ovat vauvalle parasta mahdollista tukea.”
Kirjoittaja:
Lotta Immeli, lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri, imetysohjaaja (WHO, NDC koulutettava)
Sanna Kujanpää, lastenfysioterapeutti, 4fysio
-
Douglas, Pamela, and Donna Geddes. “Practice-Based Interpretation of Ultrasound Studies Leads the Way to More Effective Clinical Support and Less Pharmaceutical and Surgical Intervention for Breastfeeding Infants.” Midwifery 58 (March 2018): 145–55. https://doi.org/10.1016/j.midw.2017.12.007.
Mayerl, Christopher J., Chloe E. Edmonds, Emily A. Catchpole, et al. “Sucking versus Swallowing Coordination, Integration, and Performance in Preterm and Term Infants.” Journal of Applied Physiology 129, no. 6 (2020): 1383–92.
Mills, Nikki et al. “Imaging the Breastfeeding Swallow: Pilot Study Utilizing Real‐time MRI.” Laryngoscope Investigative Otolaryngology 5, no. 3 (2020): 572–79. https://doi.org/10.1002/lio2.397.
Mumtaz Hashmi, Hina, Nazia Shamim, Vinod Kumar, Noureen Anjum, and Khalil Ahmad. “Clavicular Fractures in Newborns: What Happens to One of the Commonly Injured Bones at Birth?” Cureus 13, no. 9 (n.d.): e18372.
Mäntymaa M, Luoma T et Puura K. “Miksi pienokaiseni ei syö?” Aikakauskirja Duodecim 2013;129(7):697-703
Mäntymaa, M., Järvi, S., Leijala, P., & Rauhala, K. (2018). Pikkulasten syömisongelmien tutkiminen ja hoito: lastenpsykiatrinen näkökulma. Suomen Lääkärilehti, 73(45), 2637-2640.
Sargent, Barbara, Colleen Coulter, Jill Cannoy, and Sandra L. Kaplan. “Physical Therapy Management of Congenital Muscular Torticollis: A 2024 Evidence-Based Clinical Practice Guideline From the American Physical Therapy Association Academy of Pediatric Physical Therapy.”Pediatric Physical Therapy36, no. 4 (2024): 370.
