Leimautumista pelkäävä vanhempi ei uskalla hakea apua
Tuen saamista edellyttävä sosiaalihuollon asiakkuus voi olla leimautumista pelkäävälle vanhemmalle uupumistakin suurempi kauhistus.
Miia Kivilinko kirjoitti (HS 17.9.) sosiaalihuollon tunnistavan ”helikopterivanhemmat”. Sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä on valtavasti osaamista ja monipuolisia tukitoimia. Palveluiden piiriin hakeutumisen kynnys voi olla palvelun tuottajan näkökulmasta matala, mutta vanhempien mielessä tuo kynnys saattaa kasvaa ylittämättömäksi.
Palveluiden piiriin hakeutumista voidaan pitää nolostuttavana. Jääkö tästä jokin merkintä? Saako perheemme tai vanhemmuutemme jonkin leiman? Minne tieto kulkeutuu?
Nykypäivänä vanhemmilla on liiankin paljon tietoa esimerkiksi kiintymyssuhteen rakentumisesta. Kasvatustapa, jossa lapsen konkreettisten tarpeiden ja tunnetarpeiden ympärillä hääritään tauotta, aiheuttaa vanhemmalle uupumusta ja lapselle tunteensäätelyn haasteita. Riittävän hyvä on vanhemmuudessa täydellistä parempi.
Täydellisyyttä tavoittelevalle vanhemmalle avun hakeminen voi tuntua mahdottomalta. Tuen saamista edellyttävä sosiaalihuollon asiakkuus voi olla leimautumista pelkäävälle vanhemmalle uupumistakin suurempi kauhistus. Jos lapsiperheiden tukipalveluita olisi tarjolla ilman kynnystä, olisiko kasvatuksellisiin kysymyksiin tai arjen uupumukseen helpompi hakea apua?
Kirjoittajat:
Lotta Immeli on kolmen lapsen äiti ja lastentautien erikoislääkäri Helsingin yliopistollisesta sairaalasta (HUS). Hän on kiinnostunut vauvojen ravitsemuksesta ja kasvusta, ja tehnyt aiheeseen liittyen väitöskirjatutkimusta.
Silva Puukko on Lääkäriliigan kätilö ja psykoterapeuttiopiskelija. Vanhemmuuden teemat ja mielenterveys yhdistyvät hänen työssään perheiden parissa.